Fasu ja Friidu

Parin kuukauden ikäiset kanatiput muuttivat meille viime viikolla. Ne tykästyivät yhteen munintapesään, johon laitoin verkkoa eteen, että saavat tarvittaessa olla rauhassa aikuisilta kanoilta. Tasa-arvosta ei keskustella kanaparvessa, vaan siellä vallitsee tarkka nokkimajärjestys ja uusille nuorille näytetään selvästi oma paikka. Siksi on hyvä, jos varsinkin pienemmille tulokkaille olisi alkuun pakopaikkoja, minne isot eivät pääse. Sinne voi myös antaa vähän extra-herkkujakin, ilman että ne katoaa muiden rohmujen suihin.

Talvikanalan ulkotarha

Tällainen pieni ulkotarha on rakennettu tänne taajamaan talvikanalan yhteyteen. Siinä on valetut tolpat ja minkkiverkkoa sivuilla ja päällä. Tämä rakennettiin viime syksynä ja heti ensi päivinä tuossa katolla seisoi kanahaukka pohtimassa, kuinka pääsisi sisään. Häkin kattaminen on ehdoton petojen vuoksi, mutta estää myös kanoja lähtemästä naapureiden pihoille. Se on myös välttämätön, jos aikoo pitää kanoja ulkona keväällä ulkonapitokiellon aikana. Terveystarkastaja oli ainakin tyytyväinen tähän malliin, kun teki tarkastuksen lupia varten. Tällaisen häkin rakentamisessa auttaa kärsivällinen ja vaimon kanainnostusta ymmärtävä ja käsistään taitava aviomies! Kun kevät tässä etenee, niin pitää vielä sutia vähän maalia pintaan.

Pappa-kukko hurmasi kanat

Tässä kanalamme uusi komea kukko, Pappa. Nuori ja vielä kokematon Mikko-kukko ei saanut kaikilta kanoilta hyväksyntää ja lopulta kanalassa tapeltiin verissä päin, yksi kanoista ja kukko. Kukko oli siis laitettava vaihtoon. Saimme kuulla Lappeenrantalaisesta kolmevuotiaasta kiltistä herrasmieskukosta ja päätimme katsoa, kuinka tämän kanssa sujuisi. Ja erinomaisesti on sujunutkin. Aivan välittömästi kun Pappa asteli kanalaan, kanat olivat myytyjä, jokainen. Ja kyllähän Pappa osasi temput; samantien se etsi maasta syötävää ja alkoi tiputella sitä kanojen eteen. Tämä kukko oli ollut isommassa monen kukon parvessa pääkukkona, kunnes se oli tänä keväänä nuorempien kukkojen toimesta syösty vallasta. Vähän taistelun jälkiä oli vielä heltassa ja kannuksessa, mutta ovat jo paranemaan päin.

Kanat viuhtoo ja kukko vartioi.

Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma

Kanamme ovat nyt mukana kansallisessa eläingeenivaraohjelmassa, josta vastaa MTT, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Sen tavoitteena on estää kulttuurihistoriallisesti ja geeniperimältään arvokkaiden alkuperäisten kotieläinrotujen sukupuutto. Ne ovat olleet vaarassa hävitä, kun siirryttiin omavaraistaloudesta tehostettuun maatalouteen. Alkuperäisillä roduilla on ominaisuuksia, joita on herätty arvostamaan. Ne ovat pitkäaikaisen paikallisen kehityksen tuloksia, omaan ympäristöön parhaiten sopivia ja sopeutuneita. Suomalainen geenivaraohjelma koskee hevosta, kanaa, koiraa, lammasta, mehiläistä, nautaa, poroa, sikaa, vuohta ja turkiseläimiä. Suomensika on jo kuollut sukupuuttoon.

Maatiaskanoja on säilytyksessä yli kymmenen erillistä kantaa ja nämä meidän kanat ovat itäsuomalaista Alhon kantaa. Alkuperäisrotuja pidetään sitkeinä ja terveinä ja täytyy kyllä tässä kohtaa vähän kehua näitä tällä vuoden kokemuksella. Yksikään kana ei ole ollut sairas tai kuollut, munivat hyvin ja osaavat myös hautoa (tämä vietti on jalostettu pois tehomunijoista). Tulevat myös vähällä toimeen. Ne saavat vettä, suomalaista luomukanarehua ja ruoantähteitä. Lisäksi kalkkia ja soraa. Tiedoksi, että luomukanarehua saa Lassilan tilalta Tuusulasta http://www.lassilantila.fi/

Jos joku pohtii minkä kanarodun valitsisi, voin suositella alhoja. Maatiaiskanat eivät ole yleensäkään suuria ja alhot ovat sieltä pienimmästä päästä, joten jos paistikukkoja haluaa, on olemassa kookkaampiakin maatiaisrotuja, mutta niistä meillä ei ole kokemusta. Alhojen luonne on utelias mutta rauhallinen. Ne pysyvät hyvin pihamaalla vapaana, reviiri on suhteellisen pieni. Täällä kaupungissa emme pidä niitä vapaana, mutta mökillä kylläkin. Niiden lentokyky on yllättävän hyvä, joten jos haluaa, että ne pysyvät aitauksessaan, suosittelen sen kattamista. Kaiken kaikkiaan mahtavia hyötylemmikkejä!