Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ihan ensimmäiset oman kanalan tiput!


Tällaiset nappisilmät löytyi Friidun pesästä. Nämä ovat nyt ihan ensimmäiset omat tiput. Ensin meillä ei ollut kukkoa ollenkaan. Sitten viime keväänä tuli kukko, mutta kukaan kana ei tahtonut hautoa. Sitten kun saatiin hommattua kaksi hautomisesta kiinnostunutta kanaa, niin Pappa-kukko piti pitempää siestaa eikä hoitanut hommiaan ja "ladatut" munat piti hakea toisista kanaloista. Nyt on sitten kaikki palaset kohdillaan ja tässä on lopputulos!

Sopu sijaa antaa


Tiput ovat kasvaneet kamalaa vauhtia, mutta onneksi porukka on sopuisaa. Hirvittää ajatuskin, että Helmi-kana olisi vielä parvessa antamassa nuorisolle kyytiä. Nyt ei kukaan ole jahtaamassa nuoria, mutta toki niille näytetään, että sivummalla pitää pysyä kun isot ruokailevat. Nuorikoista iso osa on jo varattuja ja odottelevat lähipäivinä hakijaansa. Hyvä näin, koska eilen kuoriutui Friidun alla lisää tipuja. Nyt en antanut hautoa montaakaan munaa ja kaksi tipua siellä taitaa olla. Fasukin hautoo, mutta tipuja ei vielä näy.

Kuvasta puuttuu vielä hautojat ja Viuhka, joka juuri rajautui kuvasta pois.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pappa-kukko hoitaa hommat


Pappa on selvästi virkistynyt kevättä kohti mentäessä, mitä tulee sen työhön. Sydäntalvella en oikein nähnyt sen polkevan kanojaan ja haudontakokeilut vahvisti asian; munat eivät lähteneet kehittymään. Nyt työt tuntuu maistuvan. Fasu ja Friidu hautovat taas (edelliset tiput on juuri ja juuri vieroitettu) ja nyt ovat munat "itäneet". Talvella piti turvautua toisten kasvattajien siitosmuniin.

Kukkokin voi pitää taukoa hommistansa, kuten kanat munimisesta sulkasadon aikana. Myös kilpailun puute, se ettei ole muita kukkoja parvessa, saattaa laimentaa innostusta. Nyt harkinnassa on jättää yksi kukko kotiin tuosta nuorisoporukasta. Pappa vaan ei ollut edellisessä paikassa kovin myötämielinen muille kukoille ja siksi tuli meille ainoaksi kukoksi. Voi siis olla, että ei onnistu tämä suunnitelma.

Tässä kuvassa näyttää, kuin Pappa ihailisi rintavaa rouvaansa, joka on juuri noussut kylvystä!