Sivut

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kaksi kukkoa, kaksi parvea


Kesä ja vapaus on taas koittanut! Olen jättänyt edesmenneestä Pappa-kukosta kaksi poikaa itselleni. Viime syksynä syntynyt Kalle ja itsenäisyyspäivän linnanjuhlien aikana kuoriutunut Jenni-Sauli (silloin ei ollut vielä tietoa sukupuolesta, nimi näköjään jäi). Vanhempi kukoista on saanut vanhan kanaparven itselleen (yllä kuvassa). Jenni-Sauli taas sai kosiskeltua itselleen kolme nuorta kanaa, jotka tulivat untuvikkona toiselta säilyttäjältä. Nyt on mukavasti rauha maassa, kun molemmilla kukoilla on omat kanat. Viime kesänä oli aika levotonta, kun Pappa-kukolla oli kaikki kanat ja nuoret kukot yrittivät väkisin omia kanoja itselleen siinä onnistumatta. Parvet kulkevat päivät ulkona vapaana ihan toistensa lähelläkin, pienen välimatkan vaatii Kalle. Se muistuttaa välillä nuorempaa kukkoa omasta pääkukkoudestaan ajamalla ne vähän kauemmaksi. Yöksi menevät kaikki sulassa sovussa sisälle parvelle nukkumaan.


Jenni-Saulin pieni parvi.

Jenni-Sauli nuorikkonsa kanssa

Fasu-mamma kesälaitumella