Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2013

Pieni kesämuisto näin talven keskelle!

Tällainen otos tuli vahingossa otettua Papasta viime kesänä mökillä :) Aika hyvin on kääriytynyt helttaansa, mikä lie pistänyt ravistelemaan!


Tässä alkuperäinen kuva. "Terve vaan neitokaiset!". Aika koominen ilmestys!

Jos jollakin runosuoni puhkeaa kukkaan tämän kuvan kohdalla, niin kommentteihin saa ilomielin kirjoittaa, mitä kukkoparka mahdollisesti sanoo rouville :)

P.S Hautominen jatkuu ja ensi viikolla saattaa olla jotakin kerrottavaa. Toivottavasti jotakin hyvää.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Meillä haudotaan!

Tämän vuoden tipu Fasu päätti aloittaa hautomisen muutama päivä sitten. Ongelmana on vain ollut se, että parven nuorimpana se joutuu väistymään "vanhojen akkojen" tieltä, kun nämä tietenkin haluavat tulla munimaan juuri siihen pesään, missä Fasu on ja häätävät tämän pois. Olen löytänyt Fasun jo kolmesta eri pesästä hautomasta ja edellisen pesän munat ovat jääneet kylmilleen. Nyt laitan verkon pesän eteen aina päiväksi, etteivät muut pääse häiriköimään.

Tasan vuosi sitten meillä otettiin samanlaisia kuvia. Silloin kaksi kanaa sai aikaiseksi yhden tipun. Katsotaan kuinka nyt käy. Toivottavasti munat eivät ole menneet pilalle, kun olen niitä joutunut siirtämään aina Fasun perässä uuteen pesään.

Kolme viikkoa pitäisi jaksaa odottaa. Jossakin välissä meinaan läpivalaista munia, jotta näkee mitkä niistä ovat lähteneet kehittymään. Jännää!

Keväällä Fasu oli vielä näin pieni! Fasu on tummempi alaorrella.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Te kanojen ystävät olette kurkanneet blogiini jo yli 10 000 kertaa, hauskaa! Tässä pieni kertaus siltä ajalta.

Kahden kanan yhteishautominen sai minut aloittamaan blogin pitämisen kymmenen kuukautta sitten. Mielestäni homma oli niin mielenkiintoista, että ajattelin sen voivan kiinnostaa muitakin. Hautomisesta syntyi yksi tipu, Sipoon Taavetti, josta tuli myöhemmin Sipoon Elli. Sipoon siksi, että muna oli haettu Sipoosta. Omasta takaa ei ollut hedelmöitettyjä munia, kun ei silloin ollut vielä kukkoakaan.

Oli ensin kaksi hautojaa, sitten yksi tipu ja sillä kaksi emoa. Yläkuvassa Ryyni tipun kanssa ja tässä Helmi.

Saimme kukonpitoluvan tänne taajamaan ja Mikko-kukko muutti meille. Valitettavasti vanhemmat kanamammat eivät hyväksyneet kukonpoikasta parven johtajaksi ja Mikon piti lähteä.

No, kukapa voisi tällaista komistusta vastustaa, ei meidät kanat ainakaan! Pappa-kukko vei suorastaan jalat alta, jokaiselta.

Kesän kanat sitten viettivätkin Papan johtamana mökillä.

Meille muutti kaksi kanatipua Fasu ja Friidu, tässä Friidu omenapuun oksalla.

Syksy alkoi hiipiä ja mökkeily piti lopettaa. Tässä kuva viimeiseltä mökkiviikolta.

Tämä kertaus alkoi hautomisesta ja päättyy myös aiheeseen. Kanamme ovat touhukkaita ja terveitä ja munivat hyvin. Hautominen niitä ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan enää tippaakaan sen ensimmäisen hautomisen jälkeen lähes vuosi sitten. Se on kuulemma hyvin erikoista, alhot kun yleensä hautovat liiankin kanssa. Tässä odottaa hautomakone, jota kokeillaan tänä talvena. Siitä voi tullakin jännää. Toivottavasti munat ovat sitten hedelmöittyneitä, koska Pappaakaan ei tunnu kauheasti lisääntymispuuhat kiinnostavan. Ihme porukkaa :)

Kurkatkaapa jatkossakin tänne! Vierailijoita blogissa on Suomesta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Espanjasta, Britanniasta, Ukrainasta, Uudesta-Seelannista ja Romaniasta. Vilkutus kaikille!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Luomulammasta, nam!

Ylijäämäpalat lampaanlihasta katosivat ennätysvauhdilla kupista.


Ja niin kuin aina, toisten ottamat palat kiinnostavat eniten. Yleensä yksi juoksee saalis suussa ja muut perässä.

Tänne se pala!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Pyrstöt katoavat, sulkasato alkanut.

Fasulla on jäljellä yksi pyrstösulka. Sulkasato on alkanut ja lähes jokaiselta kanalta näyttää pyrstö katoavan.

Viirulla oikealla on alkanut pieni töpö jo kasvaa menetetyn pyrstön tilalle.

Ryynille on jo kasvanut hyvä nippu uusia sulkia, vähän lyhyitä vielä.

Papaltakin on tippunut pitkät laulusulat.

Valkoisella Helmillä on toistaiseksi pyrstö tallella. Helmi on Papan lempikana, taitaa komea pyrstö nytkin houkutella Pappaa...

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hautomakone

Ostin käytettynä tällaisen saksalaisen hautomakoneen kaksilla hampaanjäljillä! Haukkaajina ovat olleet myyjän lapset. Onhan se kokeiltava, miltä tuommoinen materiaali tuntuu hampaissa :)

Katsotaan, kauanko pystyn pitämään konetta tyhjänä! Tarkoitus olisi hautoa joskus talvella, niin että saisi kevääksi muutaman alhon myyntiinkin.




torstai 29. elokuuta 2013

Hautomishaluja herätellään

Vantaalla ollaan! Matka mökiltä sujui ongelmitta auton takapenkillä kolmessa eri pahvilaatikossa. Kotiin päästyään olivat kuin eivät olisi pois olleetkaan. Yksi huvittava juttu oli, kun keväällä syntyneet tiput, jotka nyt siis ovat jo aikuisen kokoisia, menivät vanhasta muistista omalle keväiselle paikalleen ikkunan tuuletusluukun päälle, minne eivät meinanneet enää millään mahtua. Parin illan jälkeen luovuttivat ja löysivät uudet paikat yläorrelta.

Munia tulee ihan mukavasti, kun kaikki kuusi kanaa jo munivat. Hautominen ei kuitenkaan näitä typyköitä kiinnosta, vaikka alhoissa yleensä on melko mukavasti hautomahaluisiakin. Nyt kokeillaan jättää pesään munia keräämättä, mikä usein aiheuttaa hautomisvietin syntymisessä. Kymmenen munaa viikon ajan pesässä pitäisi olla resepti tähän. Katsotaan, mitä tapahtuu! Tosin hautomakonekin on jo tulossa taloon, eli sitäkin ihmetellään sitten jossakin vaiheessa täällä blogissa.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syksyinen tunnelma



Tästä on tullut jo tuttu näky, kanat edellä ja Pappa pitää perää. On satanut todella paljon viime päivät ja kanat ovat olleet paljon mökissään tai varaston alla sadetta pitämässä. Oikein syksyinen tunnelma. Tänään oli metsäkyyhky pihalla tepastelemassa eikä kanat olleet moksiskaan, kukko vähän katseli tarkemmin. Tunsivat selvästi toisensa. Kun minä menin pihalle, kyyhky lensi heti pois. Olisi ollut kiva saada kuva.

Kuistille ei saisi tulla!

Kanoilta on mökin kuistille pääsy kielletty, mutta säännöllisesti joku sitä yrittää. Olen aina harjalla ohjannut ne pois ja kyllä kanat selvästi tietävät, ettei kuistille ole asiaa. Tässä Fasu on hyppäämässä alas, kun tulin paikalle ja yllätin sen!

Onks reitti selvä?

tiistai 13. elokuuta 2013

Viimeinen mökkiviikko

Loppuviikolla kanat ja kukko matkustavat Vantaalle taajamaan ja tällainen täysi vapaus loppuu tältä kesältä.

Nuoret tiput ovat kasvaneet aikuisiksi muniviksi kanoiksi. Tässä Friidu.


Ja tässä Fasu, josta on tullut aikamoinen pampula. Molemmilla on niin punaiset heltat, mikä viittaa muninnan alkamiseen.


Fasu-Pampulasta toinen kuva. Ihan aikuisen muodot jo.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Omenapuun oksalla


Kovasti on kanoilla touhua päivisin. Keväällä syntynyt Friidu keksi mennä välillä lepäämään oksalle.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Metsäretki


Kanoilla on melko pieni alue, missä yleensä haluavat viettää aikaa. Tässä muutama kuva siitä, kun keksivät tehdä pienen kierroksen mökkipolkuja pitkin. Pyrstöt ovat pystyssä, mistä huomaa että on vähän jännää.


Kalliollakaan ei ole tänä kesänä vielä käyty.


Peräkanaa


Kaikkea pitää maistella


Ryyni menisi ihan metsäkanasta


Matka jatkuu


Nyt on salaattipenkki vaarassa (kuvaajalle tuli muita hommia)!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Äffät eli Fasu ja Friidu


Meille tuli keväällä kaksi kanatipua. Kesti jonkin aikaa niiden saada aikuisten kanojen hyväksyntä, mutta nyt muilla ei tunnu olevan mitään näitä vastaan. Ne kuitenkin ovat edelleen hieman eri porukkaa kahdestaan, vaikka muiden mukana pääasiassa liikkuvatkin. Ohessa kuvasarja neidoista, joiden nokka näyttää aina samaan suuntaan!