Sivut

maanantai 14. lokakuuta 2013

Te kanojen ystävät olette kurkanneet blogiini jo yli 10 000 kertaa, hauskaa! Tässä pieni kertaus siltä ajalta.

Kahden kanan yhteishautominen sai minut aloittamaan blogin pitämisen kymmenen kuukautta sitten. Mielestäni homma oli niin mielenkiintoista, että ajattelin sen voivan kiinnostaa muitakin. Hautomisesta syntyi yksi tipu, Sipoon Taavetti, josta tuli myöhemmin Sipoon Elli. Sipoon siksi, että muna oli haettu Sipoosta. Omasta takaa ei ollut hedelmöitettyjä munia, kun ei silloin ollut vielä kukkoakaan.

Oli ensin kaksi hautojaa, sitten yksi tipu ja sillä kaksi emoa. Yläkuvassa Ryyni tipun kanssa ja tässä Helmi.

Saimme kukonpitoluvan tänne taajamaan ja Mikko-kukko muutti meille. Valitettavasti vanhemmat kanamammat eivät hyväksyneet kukonpoikasta parven johtajaksi ja Mikon piti lähteä.

No, kukapa voisi tällaista komistusta vastustaa, ei meidät kanat ainakaan! Pappa-kukko vei suorastaan jalat alta, jokaiselta.

Kesän kanat sitten viettivätkin Papan johtamana mökillä.

Meille muutti kaksi kanatipua Fasu ja Friidu, tässä Friidu omenapuun oksalla.

Syksy alkoi hiipiä ja mökkeily piti lopettaa. Tässä kuva viimeiseltä mökkiviikolta.

Tämä kertaus alkoi hautomisesta ja päättyy myös aiheeseen. Kanamme ovat touhukkaita ja terveitä ja munivat hyvin. Hautominen niitä ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan enää tippaakaan sen ensimmäisen hautomisen jälkeen lähes vuosi sitten. Se on kuulemma hyvin erikoista, alhot kun yleensä hautovat liiankin kanssa. Tässä odottaa hautomakone, jota kokeillaan tänä talvena. Siitä voi tullakin jännää. Toivottavasti munat ovat sitten hedelmöittyneitä, koska Pappaakaan ei tunnu kauheasti lisääntymispuuhat kiinnostavan. Ihme porukkaa :)

Kurkatkaapa jatkossakin tänne! Vierailijoita blogissa on Suomesta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Espanjasta, Britanniasta, Ukrainasta, Uudesta-Seelannista ja Romaniasta. Vilkutus kaikille!

4 kommenttia:

  1. Taatusti kurkkaillaan tänne jatkossakin! Siun kotkoteista on ollut mukavaa lukea, ja ite ainakin seuraan säännöllisesti blogiasi (vaikken kommentoikaan). Marianne

    VastaaPoista
  2. Heippa,
    Olipa kiva tämä blogi, kauniita kuvia. Ensikertaa eksyin paikalle, kun etsin tietoa ja kokemuksia kesäkanalan aloittamisesta:) Tytön kanssa suunnitellaan talven aikana ja ehkäpä toteutetaan, saas nähdä! Terveisin, Heidi

    VastaaPoista
  3. Kannattaa toteuttaa, kanat antavat enemmän kuin etukäteen osaa kuvitellakaan!

    VastaaPoista

Tähän saa kommentoida!